Kyllä, minun takapihalleni!

Viestimet ovat äskettäin kertoneet ns. ”nimbyilyn” vastailmiöstä, YIMBY (yes in my back yard), eli ”kyllä, tuokaa vain tätä pihallemme!” Tällä tarkoitetaan jonkin uuden asian toivottamista tervetulleeksi lähiympäristöön tai vähintään ennakkoluulotonta asennetta ottaa sellaista vastaan.

Valitettavan usein uusi toteutuu muodossa ”kyllä, sinun takapihallesi”, jossa sinänsä hyvää tarkoittavat vallan, viran tai rahan haltijat toteuttavat sisäisellä ohjauksellaan äärimmäisiä muutoksia muiden ihmisten ympäristöön. Pahimmillaan käskevä kehittäminen tuhoaa alueen hengen ja alistaa asukkaat vastaanottajan rooliin.

Tulevaisuuden kaupunkia – ainakaan elinkelpoista – ei kuitenkaan rakenneta käskyttämällä. Tulevaisuuden kaupunki kehittyy kuten monet kestävät asiat elämässä: keskustellen, kuunnellen, parviälyä hyödyntäen – ja ennen kaikkea malttaen. Tulevaisuuden kaupunki ei ole keskustietokone vaan verkosto.

Kiinnitin huomiota asunto-osakeyhtiölain uudistukseen, jolla voisi olla suotuisia vaikutuksia kaupunkien kehittämiseen. Kokeiluluontoisessa lakimuutoksessa esitetään täydennys- ja lisärakentamisen sujuvoittamista enemmistöpäätöksin, kun nykyään tulee suostutella se viimeinenkin ”nimby”. Lakimuutosta lupaillaan voimaan vielä tällä hallituskaudella.

Tällöin elinkaarensa loppupäätä lähestyvät rankasti korjausvelkaiset ja hissittömät asuinalueet voisivat helpommin nousta uuteen kukoistukseen. Lisärakentamisen tuotoilla pystyttäisiin esimerkiksi rahoittamaan korjauksia tai parantamaan asumisviihtyvyyttä. Mikä parasta, lisärakentamisella aloittaen väistötilamuutot jäisivät vähäisiksi.

Tällaista näyttää jo viriävän Helsingin Mellunmäessä, jossa eräässäkin kohteessa kerrosalan määrä yli kuusinkertaistuisi! Koko kaupungin mittakaavassa se merkitsee suuren, aiemmin kätkössä uinuneen potentiaalin avautumista markkinoille. Samalla se toki merkitsee tulevaisuuteen säästyviä alueresursseja ja kaupungin huokoisuuden säilymistä, kun muussa käytössä olevia alueita ei heti tarvitse muuttaa ihmisvarastoiksi. Puhummeko Helsingissä yli 100 000 lisäasunnosta? Tiivis kaupunkirakentaminen on myös mahdollisuus säästää energiaa, kun ympäristöä kuormitetaan vähemmän.

Uusi laki parantaisi alueen kehittämistä nimenomaan imuperiaatteella, eli alueen asukkaat voisivat nykyistä paremmin itse kehittää ympäristöään!

Uuden hurmoksessa voi tehdä virheitäkin: tehottomille, mutta kulttuurihistoriallisesti arvokkaille ympäristöille voi syntyä ylimitoitettuja ”gryndauspaineita” ja lisärakentamisesta koituvat verotusseuraamukset voivat yllättää. Kannattaakin ensin tutustua, kokeilla, sitten arvioida ja lopuksi säätää. Kuten kaikessa ympäristönkehittämisessä, herkän ja vuorovaikutteisen keskusteluotteen sekä nyky-ympäristön arvojen tunnistamisen tärkeyttä ei voi kyllin korostaa.

Katson, että tältä linjalta voisi löytyä seuraava, kestävä kaavoitustrendi ja soisin näkeväni kokeilun tuloksia hyödynnettävän arjen suunnittelutyössä mahdollisimman pian.