Myös lattiaongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä

Jokaisessa rakennuksessa on lattia, on ollut jo tuhansia vuosia. Tylsä aihe vai kuinka? Ei välttämättä, koska lattia on sangen usein rakennuksen tärkein pinta ja siitä löytyy paljon kiinnostavaa. Ponnisteluista huolimatta erilaisia ongelmia riittää harmeiksi ja kustannuksiksi asti, vaikka toteutushetkellä uskotaankin hyvään lopputulokseen. Pulmat on aina jotenkin ratkaistava ja siihen tarvitaan oikeanlaista tietämystä.

Nykyaikaisten lattioiden runko on useimmiten betonia. Teollisuuslattioissa maanvarainen betonilaatta on myös käyttöpinta, jolle asetetaan korkeat laatuvaatimukset suoruuden, kulutuskestävyyden, halkeilemattomuuden ja monen muun ominaisuuden suhteen. Laatupuutteissa kaksi yleisintä virhettä ovat halkeamat ja vikaantuvat saumat. Kumpaakin on vaikeaa ja kallista korjata,  ja niistä pitää siis pyrkiä eroon. Täydelliseen onnistumiseen on vielä matkaa.

Kansainväliset lattiaseminaarit alkoivat Saksassa

Maailmalla ja myös Suomessa on vuosikymmenten ajan tehty paljon kehitystyötä betonilattioiden parantamiseksi ja taloudellistamiseksi. Asian vauhdittamiseksi Saksassa Stuttgartin laidalla isossa jatkokoulutuskeskuksessa Technische Akademie Esslingenissä järjestettiin tammikuussa 1987 ensimmäinen kansainvälinen seminaari teollisuuslattioista, Kolloquium Industriefussböden / Colloquium Industrial floors. Esityksille oli kolme päivää, neljäntenä oli ekskursioita. Samanlaisella konseptilla seminaareja on järjestetty sen jälkeen joka neljäs vuosi, tähän mennessä jo kahdeksan kertaa. Luentoja on seminaarissa ollut yli 80 ja kuulijoita noin 600 – 800. Luennoitsijoina on ollut kokeneita asiantuntijoita ja tutkijoita ympäri maapalloa, eniten Saksasta ja monia muista Euroopan maista, myös Suomesta. Amerikasta on ollut useita esittäjiä tuoreine uutisineen, samoin myös Japanista ja Kiinasta, jopa Argentiinasta. Esityskielet ovat olleet saksa ja englanti, mutta simultaanitulkkaus on helpottanut kielitaidon puutteissa. Luentokirjoja on kertynyt tuhansia sivuja.

Olen ollut useimmilla kerroilla mukana Esslingenissä. On ollut hienoa havaita, kuinka jämähtäneet käsitykset ja toteutustavat ovat ripeästi ruvenneet muuttumaan käytännössä paremmiksi, kun niitä on tuuletettu eri maista tulleella tutkimustiedolla ja käytännön toteutusosaamisella. Tietysti kehitystä olisi tapahtunut muutenkin, mutta uskon näillä seminaareilla olleen vaikutusta. Luennot olivat vuorovaikutteisia, sai esittää kysymyksiä ja eriäviä mielipiteitä. Aulakeskustelut taukojen aikana olivat vilkkaita ja iso osa kokonaisantia.

Kauan alalla toimineena muistiin on jäänyt jos jonkinlaisia kokemuksia ja sattumuksia. Kerron tässä kahdesta mieltä kohottaneesta tapauksesta, jotka sattuivat Esslingenissä pääsalissa. Ensimmäisen sattuessa oli vuosi 1987, se ensimmäinen teollisuuslattiaseminaari. Olimme lähteneet sinne Risto Vahasen kanssa, vaikka lattiat edustivat sangen pientä osaa suunnittelutoimiston ajankäytöstä. Lattioiden ongelmat olivat kuitenkin tuttuja ja kiinnostusta ja uskoa niiden parantamiseen oli.

Lähtiessämme meillä oli vainua siitä, että seminaarissa saattaisi olla tarjolla uusinta maailman tietoutta materiaaleista, niiden käytöstä ja muusta sellaisesta, mitä ei etukäteen osannut arvatakaan.

Lattian tekoa Amerikan malliin

Viimeisen päivän iltapuolella oli lopuksi paneelikeskustelu, jossa podiumille oli pyydetty noin 10 keskeistä luennoitsijaa. Ensin pari saksalaista tohtori-professoria esitti ajan tyylin mukaisesti käsin tussilla piirretyillä kalvoilla, kuinka heillä tehdään laadukkaita maanvaraisia lattioita: paksuja, raudoittamattomia, saumoja ruudukkona muutaman metrin välein, hitaita ja kalliita tehdä.

Seuraavana oli vuorossa B.C. Ringo, tohtori ja professori hänkin, Cincinnatin yliopistosta Ohiosta, jolla oli monipuolinen ammattitausta lattioista. Melkein kaksimetrinen mies Lännestä – stetson päässä olisi kruunannut komeuden! Luovan hiljaisuuden jälkeen hän vastauksena edellisille puhujille totesi rauhallisesti, letkeään lännen tyyliinsä: So did we before, but we have learned something. Salissa tuli hiirenhiljaisuus 600 kuulijan joukossa, kun kaikki tajusivat, että nyt tulee jotakin merkittävää. Podiumilla näkyi epäuskoisia eurooppalaisten kasvoja. Ringo selosti perustellen, miksi ja kuinka Amerikassa lattiat tehdään paljon paremmin, nopeammin ja halvemmalla. Vähemmällä sementillä, tarkalla kiviaineksen rakeisuudella, ohuempina, suorina jopa super flat, ilman liikuntasaumoja tai ainakin hyvin pitkillä saumaväleillä, huolellisesti kehitetyn betonin koostumuksen ja jälkijännittämisen ansiosta lähes ilman halkeamia. Kehittämistä on voitu tehdä rivakasti, koska lattia-asioissa on USA:ssa voitu innovoida vapaasti, sillä säädöksiä on vähän. Kahdeksan vuotta myöhemmin,  vuonna 1995  pidetyn seminaarin esityksistä havaitsimme, että amerikkalaisoppeja oli omaksuttu käyttöön myös Keski-Euroopan maissa!

Teollisuuslattian lämmöneristäminen  – vanhaa koulukuntaa tuuletetaan

Toinen aikamoinen sattumus tuli vuoden 1995 ensimmäisen seminaaripäivän aamuluennolla. Dortmundin yliopiston rakennusfysiikan professori Heinz Klopfer piti esitystä aiheesta ”Täytyykö tai pitäisikö teollisuuslattia lämmöneristää?” Käytännön mittauksilla ja tietokonesimuloinneilla saatujen tietojen perusteella vastaus oli ei. Sitä ei tarvita talvisen pintalämpötilan vuoksi (lukuun ottamatta reunojen erityisratkaisuja), mutta ei varsinkaan lämmityskustannusten säästön vuoksi, koska ne olisivat olemattomat toteutuskustannusten nousuun verrattuina. Tämä edellyttäen, että lattian alla ei ole lähellä virtaavaa pohjavettä viemässä lämpöä pois.

Esityksen keskivaiheilla Klopfer mainitsi ohimennen tutkimushavainnon, että ”die Erde unter dem Boden wird trockner, trockner, trockner” tarkoittaen, että maa lattian alla tulee ajan saatossa yhä syvemmältä yhä kuivemmaksi. Välittömästi iso joukko saksalaisia ampaisi spontaanisti pystyyn ja alkoi yhtä aikaa huutaa vastalauseita. Salissa riitti ääntä ja kovaa pulinaa perään! Heille kun oli koulussa opetettu, että Erdfeuchte aufsteigt, maakosteus nousee lattian alla, mikä tietysti usein onkin totta, mutta ei läheskään aina. Minun ei tarvinnut osallistua opponenttijoukkoon, esitetyt lämpötila- ja kuivuusasiat olivat meille ihan tuttuja, mitattu, havaittu ja julkistettu Suomessakin jo paljon aikaisemmin. Klopfer ei yhtään hätääntynyt, vaan jatkoi tyynesti esitystään, varmana asiastaan.  Luulisin, että tästäkin tapauksesta yleisön joukossa monelle jäi muistijälki, joka johti asian tarkempaan selvittämiseen.

Noista päivistä lattia-asioissa on päästy pitkä matka eteenpäin. Tietoa, koulutusta, osaamista ja laadunvarmistuskeinoja on enemmän. Vanhoja ongelmia on selätetty, mutta muun muassa halkeilua ei ole kokonaan voitettu. Saumojen tarpeellisuudesta ja merkityksestä on erilaisia käsityksiä. Myös uusia, ohuisiin pintakerroksiin liittyviä pulmia on ratkottavana. Aitoa yhteistyötä tarvitaan osapuolten kesken,  ja myös koulutusta pitäisi edelleen lisätä kaikissa portaissa. Onneksi käytettävissä on konsepteja, joilla verraten hyvällä varmuudella saavutetaan tyydyttäviä, jopa erinomaisia tuloksia.

Kirjoittaja on rakennus-DI, joka on toiminut usean vuosikymmenen ajan Vahasella suunnittelujohtajana, ja nyt eläkkeellä ollessaan työskentelee jonkin verran nimikkeellä Senior adviser – ja jakaa hiljaista tietoa nuoremmille tieteenharjoittajille.