Elämme muutoksen, tekniikan ja järjestelmien virrassa, keskellä vaihtuvia salasanoja, koodeja ja sähköisiä palveluja. Talomme ovat sertifioituja älytaloja ja rakennusosista löytyy totisen filharmonisia CE-merkintöjä. Arkkitehdit ovat punnertaneet mielikuvituksensa mutkalle saadakseen ainakin lupavalmistelijan ja kaavoittajan hurmaantumaan uusimpaan veistellyn rakennusmassan tulkintaan.
Olemmeko onnellisia? Jos olemme, olemmeko sitä edellä mainitun takia vai siitä huolimatta?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alueellinen tutkimus paljasti vuonna 2014 pohdinnan arvoisia tuloksia: näyttää siltä, että työkykyisyys ja onnellisuus eivät kulje käsi kädessä vaan ehkä jopa toisiaan vastaan! Kiihkeästi urbanisoituvalla pääkaupunkiseudulla oli suorituskykyisintä ja jaksavinta väkeä, mutta onnellisimmat yhteisöt löytyivät pienemmiltä paikkakunnilta, joissa väestötiheys oli alle 2,5 % maamme ennätyslukemista. Eikä se ekologiakaan (Aalto-yliopiston mukaan) välttämättä löydy Manhattanilta.
Nämä tekijät, muutosvauhti, monimutkaisuus, tiheys, aikaansaavuus ja elämän laatu jäivät pyörimään mieleeni pentatonista karusellia ja kiteytyivät vähitellen viiden kohdan arkkitehtuuriohjelmaksi, jota olisi ihan kiinnostavaa soveltaa tosielämäänkin:
- Tunnista ja tunnusta nyky-ympäristön arvot! Paikan hengen (genius loci) sisään hengittäminen ja ymmärtäminen ovat onnistumisen lähtökohdat. Usein tämä on tie myös edullisimpiin kiinteistökehitysratkaisuihin, niin tilallisesti kuin taloteknisesti. Joskus tarvitaan vain kahta asiaa:
- puhdista pölyt nurkista
- oivalla muuttaa asennettasi
- Irrottaudu ”väkisin-arkkitehtuurista” ja anna tilaa rakennuksen käyttäjälle! Kestävin arkkitehtuuri kasvaa koruttomasti sisäisestä toiminnasta tervein rakennusfysikaalisin keinoin. Se on ymmärrettävä, uskollinen ja looginen seuralainen, jonka kanssa viihtyy ikänsä – toisin kuin levoton muotiniekka, joka seuraavan sesongin tultua laimenee noloksi. Käyttäjänsä unohtanut arkkitehtuuri jää henkisesti tyhjäksi veistokseksi. Jos haluat mestariksi, hallitse alkeet!
- Havainnoi ja harkitse! Kiire tuhoaa; on parempi oppia pienistä virheistä kuin suurista katastrofeista. Mitä suuremmat ympäristökokonaisuudet ovat kyseessä, sitä enemmän tarvitaan harkintaa, seurantaa – ja sitä kuuluisaa kalenteriaikaa. Juuri valmistunut rakennettu ympäristö on kuin vastasyntynyt; vasta kasvu aikuisuuteen käyttäjiensä kautta antaa sille kypsän luonteen.
- Tehdään yhdessä! Menkää ihmisten keskelle. Löytäkää se ”niinpä tietenkin!”-oivallus. Pysykää myös läsnä ja oppikaa, mitä kannattaa tehdä seuraavalla kerralla. Keskusteluja voidaan laajentaa ja syventää vaikkapa käyttämällä ennakkoluulottomasti modernia mallinnustekniikkaa – jopa reaaliaikaisesti. Usein toki suttupaperisessio ja kuppilatiima ovat parasta aivoriihityötä.
- Seuraa omaatuntoasi! Aina vain rankemmin säännelty rakentamiskulttuuri sisältää vaaran jäädä sinänsä hyvää tarkoittavien määräysten kahleisiin. Kunhan teen niin kuin käsketään, en joudu hankaluuksiin. Tämän myötä suunnittelijan sisäinen imperatiivi ja innovatiivisuus heikkenevät. Älkäämme odottako, että ”joku” luo meille paremman maailman pelisäännöt. Otetaan itse aloite ja perustellaan teot helpoimman kautta: onnistumisten. Onnistumisen löytää usein, kun siivoaa turhat rutiinit sivuun.
Minulla on ollut ilo ja rikkaus työskennellä monenlaisissa suunnitteluyhteisöissä neljällä vuosikymmenellä. Tämä nykyinen on rakentamiskulttuurin runsaudensarvi, jossa on mitä ammentaa hyvää ja onnellista ympäristöä luotaessa. Olen tosin aika vähään tyytyvä ”arkitehti”; minulle riittää, kun kaikki osapuolet voittavat.
Kommentit