Kesän sadepäivien ohjelmaksi sopii hyvin ”kevyt” lomalukeminen ja itse päädyin perehtymään rakennusalan moninaisiin lakeihin ja säädöksiin. Näissä säädöksissä pääviesti on, että rakennushankkeeseen ryhtynyt vastaa jotakuinkin kaikesta rakennushankkeessa. Sopimuksilla tätä vastuuta voidaan siirtää ja näin on tapahtunut aina, mutta pääsääntönä on kuitenkin ollut että vastuu siirretään suoralla sopimuksella alaspäin siten, että rakennushankkeeseen ryhtynyt vastaa loppujen lopuksi rakennushankkeesta kokonaisuutena ja eri toimijat vastaavat rakennushankkeeseen ryhtyneelle suoralla sopimukselle.
Syy lakitekstien kiemuroihin syventymisestäni löytyy CE-merkinnöistä. Pari viime vuotta alalla on väännetty kättä CE -merkintäasiasta, joka ei lyhyen oppimäärän jälkeen vaikuta mahdottomalta, vaikka sinänsä työllistääkin aika paljon. Seuraavassa esitän muutamia alalla huomattuja haasteita ja niihin pelisääntöjä.
HAASTE 1: Alalle tuntuu syntyneen vääristyneitä käsityksiä vastuista ja niiden siirtämisistä ohi sopimusten.
Perusteluina käytetään usein ”viranomaismääräyksiä”, rakennusvalvontaviranomaista tai ”jostain esiin kaivettua tarkastusasiakirjaa”, jossa vastuut on määritetty jonkun muun hankkeen sopimusten mukaisesti.
PELISÄÄNTÖ 1: Fakta on kuitenkin, että viranomainen tai muu kolmas osapuoli ei voi muuttaa kahden toimijan välistä sopimusta.
Toisin sanoen, esimerkiksi määrätä suunnittelijalle vastuita, jotka kuuluvat rakennushankkeeseen ryhtyneelle tai joista hänelle vastaa suunnittelijan kannalta kolmas osapuoli.
HAASTE 2: Ainakin Helsingissä on yleisesti käytössä tarkastusasiakirja, jossa ”tuotekelpoisuuden toteamisen vastuuhenkilöksi” on esitetty suunnittelija, eikä sopimuksissa sovittu osapuoli.
Tällainen asiakirja, vastaavat tiedot tai vaatimukset suunnittelijalle tulisi olla määritelty sopimusteknisesti, jotta niihin voi vedota suunnittelijan velvollisuutena tai vastuuna. Korostan, että tapoja on monia, mutta valitettavasti nykyiset tarjouspyyntö- ja sopimuskäytännöt kovin harvoin tukevat tätä. Niin kauan kunnes tähän asiaan saadaan vakiintuneet käytännöt tarjouspyynnöistä lähtien, vaaditaan suunnittelijalta huomattavaa tarkkuutta tarjous-, sopimus-, ja rakennusvaiheissa; joko vastuunotosta tai siitä kieltäytymiseen sekä erilaisten paperien allekirjoituksissa.
Suunnitteluaikana noudatamme suunnittelijan velvollisuuksia ja valitsemme vain ja ainoastaan kelvollisia tuotteita, sillä näinhän me olemme lähes poikkeuksetta suunnittelusopimuksissamme toimeksiantajallemme luvanneet – myös sopimusteknisesti.
PELISÄÄNTÖ 2: Rakennusaikana tuotekelpoisuudesta vastaaminen kuuluu rakennushankkeeseen ryhtyneelle, ellei sitä ole sopimusteknisesti siirretty muulle taholle.
Näyttövelvollisuus kuuluu rakennushankkeeseen ryhtyneelle. En ole nähnyt sopimusta jossa vastuu olisi siirretty kolmannelle osapuolelle, vaan käytännössä vastuunottoa on vaadittu usein. Tarkennuksena vielä – vastuun siirtäminen kahdenkeskeisessä sopimuksessa kolmannelle osapuolelle on juridisesti kestämätön.
Näkemykset perustuvat allekirjoittaneen kokemukseen useista rakennushankkeista vuosina 2013 – 2015. Pidän myös erittäin hyvänä käytäntönä yleistä juridiikan periaatetta jossa tekijä vastaa tekemisistään – suunnittelija vastaa suunnitelmistaan ja valitsemiensa tuotteiden tuotekelpoisuudesta, urakoitsija urakkasuorituksesta ja valitsemiensa tai vaihtamiensa tuotteiden tuotekelpoisuudesta. Toki valinnat on hyvä tarkistaa ja jopa hyväksyä kolmansien osapuolten toimesta, jotta pääosin inhimilliset virheet havaittaisiin ajoissa. Tarkastaminen ja hyväksyminen eivät kuitenkaan vastuuta siirrä.
Edellä mainitsemani tarkastusasiakirja voitaisiinkin muuttaa muotoon, jossa vastuita kolmansien osapuolten tekemisistä ei edes yritettäisi siirtää kolmansille osapuolille vaan keskityttäisiin hyvään lopputulokseen, hyvien oikeuskäytäntöjen mukaisesti.
Asko Laune on Vahanen-yhtiöiden talotekniikkayksikön yksikönpäällikkö, joka ymmärtää että niin talotekniikka kuin talotekninen suunnittelukin ovat rakentamisen ja kiinteistönkäytön tukitoimintoja
Viitteitä:
PKS Rakennusvalvonta kortti A1-701
Tuotehyväksyntälaki (954/2012)
Tuotehyväksyntäasetus (555/2013)
Kansalliset soveltamisstandardit
Ympäristöministeriön FAQ-palsta koskien CE-merkintää
Kommentit