Julkisivukuva kolmesta tornitalosta.

Edunvalvonta ja tekninen valvonta Helsinkiläisessä asunto-osakeyhtiö Tuulensuojan rakennushankkeessa

Tämä projekti on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Asunto-osakeyhtiö Tuulensuoja

Helsingin Herttoniemessä sijaitsevan kauppa- ja palvelukeskus Hertsin yhteyteen rakennetaan kolme tornitaloa. Niistä ensimmäinen, 13-kerroksinen Tuulensuoja, valmistui vuokrakäyttöön tammikuussa 2021. Hankkeessa toimittiin rakennuttajan edunvalvojana ja teknisenä valvojana.

Kun kauppakeskuksen kerrokset lasketaan mukaan, 95 vuokra-asunnon Asunto-osakeyhtiö Helsingin Tuulensuoja nousee 16 kerroksen korkeuteen. Itäväylän kupeessa sijaitsevat Herttoniemen tornitalot vastaavat monen suomalaisen toiveeseen, koska ne sijaitsevat merellisten ulkoilureittien varrella mutta silti palveluiden keskellä.

Kaikista taloista pääsee kuivin jaloin kauppa- ja palvelukeskus Hertsiin, mistä löytyvät ruokakaupat, ravintolat, kuntosalit ja muut palvelut, sekä liikennevälineisiin, myös metroon. Talon asukkaille on 43 autopaikkaa kohteen yhteisessä pysäköintihallissa ja yhteinen pihakansi neljännen kerroksen korkeudella. Tulevia tornitaloja yhdistää samanlainen julkisivukäsittely, ja lähipalvelukeskuksen katujulkisivu sitoo korttelin rakennukset yhdeksi kokonaisuudeksi.

Bruttoalaltaan noin 6800 m²:n hankkeen pääsuunnittelijana toimi L-Arkkitehdit ja pääurakoitsijana Hartela Etelä-Suomi Oy. Kohteen omistavat puoliksi Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia ja Aktia Henkivakuutus Oy, ja asuntojen vuokrausta operoi Newsec Property Management Finland Oy. Rakennuttamisesta vastasi S-Pankki Kiinteistöt Oy, ja Vahanen Rakennuttaminen Oy toimi hankkeessa rakennuttajan edunvalvojana. Vahanen Rakennuttaminen Oy toimi hankkeessa myös LVIS-töiden ja rakennusteknisten töiden valvojana. Suunnitteluttamisesta huolehti Hartela.

– Tuulensuojassa on korkealuokkaisia, pintamateriaaleiltaan ja kalusteiltaan täysin omistusasuntojen laatuvaatimukset täyttäviä vuokra-asuntoja. Ylemmistä kerroksista on upeat näkymät Suomenlahdelle ja Suomenlinnan suuntaan. Kolmella asuintornitalolla on yhteiskäyttöpiha, johon on viime syksynä tuotu hyötykasveja. Kohde noudattaa yhteisöllisyyttä korostavaa asumistrendiä, sillä myös saunatilat ylimmässä kerroksessa ja kansitasolla ovat yhteiset ja asuntosaunoja on vain suurimmissa perheasunnoissa. Hissillä pääsee pysäköintihallista suoraan omaan asuinkerrokseen, kertoo Rakennuttamisen projektipäällikkö Riitta Räikkönen.

– Yhteistyömme Hartelan ja heidän yhteistyökumppaniensa kanssa sujui todella hyvin, ja hanke valmistui aikataulussa liikenteellisesti haastavaan paikkaan, koska kerrosluku jää alle 16:n, kohteessa ei tarvinnut noudattaa korkean rakentamisen lisävaatimuksia. Rakennuttamisen konsultti pääsi tässä hankkeessa helpolla, Räikkönen jatkaa.

Tilaajan edustaja rakennuttajapäällikkö Timo Vasa S-Pankki Kiinteistöiltä on samaa mieltä hankkeen onnistumisesta.

– Kohde on hieno suoritus Hartelalta ja kaikkien muiden osapuolten homma helpottuu, kun hankkeessa on osaava urakoitsija. Tuulensuojassa onnistuttiin aikataulullisesti, laadullisesti ja kustannusten osalta sekä työmaan turvallisuudessa, sillä hankkeen aikana ei tapahtunut yhtään työtapaturmaa. Yhteishenki kaikkien tekijöiden kesken oli äärettömän hyvä. Yhteistyömme Vahanen Rakennuttamisen kanssa jatkuu puitesopimuksemme mukaisesti, Vasa kiittää.

Projektin tiedot:

  • Asiakas: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia ja Aktia Henkivakuutus Oy
  • Hanke: Asuinkerrostalon rakennushanke
  • Aika: 2021
  • AFRYn rooli: edunvalvonta, valvonta
Tanja Parkko - Johtaja, Rakennuttaminen
Tanja Parkko
Johtaja, Rakennuttaminen

Kiinnostuitko palveluistamme?

Ota yhteyttä: Tanja Parkko

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.