Julkisivukuva Helsingin kaupungintalosta.

Monipuoliset kuntotutkimukset, Helsingin kaupungintalo

Tämä projekti on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Monipuoliset kuntotutkimukset, Helsingin kaupungintalo

Helsingin kaupungintalon paikalla 1833 valmistuneesta Seurahuoneen rakennuksesta on säilytetty massiivitiilijulkisivut ja juhlasali. Muutoin kaupungintalo on rakennettu Leijona-kortteliin kahdessa vaiheessa: 1965-70 ja 1980-luvulla.

Osa katujulkisivuista on myös peräisin 1800-luvulta, vaikkakin ne on rapattu kokonaan uudestaan korjaus- ja muutostöiden yhteydessä. Kaupungintalossa on tehty 1990-luvulla peruskorjaus. Helsingin kaupungintalo on suojeltu asemakaavassa. Monimuotoiseen rakennukseen tehtiin vuonna 2019 Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n toimesta rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus, haitta-ainetutkimus, julkisivujen ja vesikattojen kuntotutkimus sekä ikkunoiden kuntotutkimus. Kattavat kuntotutkimukset toteutettiin peruskorjauksen hankesuunnittelun lähtötiedoiksi.

Projektin tiedot

  • Asiakas: Helsingin kaupunki / Kaupunkiympäristö / Rakennukset ja yleiset alueet / Rakennetun omaisuuden hallinta / Yhteiskuntavastuu / Sisäilma
  • Hanke: Peruskorjauksen hankesuunnittelun lähtötietojen hankinta.
  • Aika: 2019
  • AFRYn rooli: rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus, haitta-ainetutkimus, julkisivujen ja vesikattojen kuntotutkimus sekä ikkunoiden kuntotutkimus
Julkisivukuva Helsingin kaupungintalosta.