Infra-Buildings, office

Toimistotalo Kankaan Arkki valmistui KVR-urakkana Jyväskylään

Tämä projekti on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Toimistotalo Kankaan Arkki

Kangas on Jyväskylän merkittävin kehityshanke tulevina vuosikymmeninä. Alueelle on jo valmistunut Optimes Business Garden -toimistotalo vuonna 2020 ja Kankaan Arkki -toimistotalo valmistuu huhtikuun 2021 aikana.

Molempiin toimistotaloihin on toteutettu modernia monikäyttötilaa, joka tarjoaa työntekijöille viihtyisät ja motivoivat tilat hyvien kulkuyhteyksien päässä. Kankaan alueen vanhan paperitehtaan viereen valmistuvassa Kankaan Arkin persoonallisessa arkkitehtuurissa on yhdistetty saumattomasti uutta ja vanhaa rouheaa ilmettä. Kankaan Arkin tiloissa on kiinnitetty erityistä huomiota tilojen viihtyvyyteen ja uusimpaan teknologiaan, jotka kannustavat monimuotoiseen ja innostavaan työntekoon. Myös käyttäjäpalvelut suunnitellaan niin, että sekä yrityksen että sen työntekijöiden arki olisi mahdollisimman sujuvaa.

Onnistumistarina: Kankaan Arkki

Kankaan alue on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke, johon toteutetaan älykästä kaupunkirakennetta ja uusinta yhdyskuntatekniikkaa. Sen sydän on vanha paperitehdas, jonka kylkeen valmistunut Kankaan Arkki tarjoaa modernia toimitilaa uutta teknologiaa hyödyntäen. Näyttävän ja omaleimaisen rakennuksen sisustusratkaisuissa otetaan huomioon vuokralaisyritysten omat ilmeet, ja yritysten arkea tehostavat tiloihin sisäänrakennetut älyratkaisut. Kankaan alue tarjoaa työpaikan noin 600 ihmiselle.

– Hanke on luovutettu sisätilojen osalta, ja ulkotyöt viimeistellään kesäkuun loppuun mennessä, kun routaa ei enää tarvitse pelätä, kertoo Vahanen Rakennuttaminen Oy:n rakennuttajajohtaja Jouko Rokkonen.

– Hankeyhteistyö urakoitsijan eli YIT:n kanssa sujui oikein hyvin, ja pandemian aiheuttamista pienistä aikataulupaineistakin suoriuduttiin kunnialla. Paikallisena projektinjohdon alikonsulttinamme toimi Inmeco Oy, jonka kanssa toimitimme yhteistyössä myös hankkeen sopimusaineiston Due Diligence -tarkastelun. Hanke toteutettiin KVR-urakkamallilla, jossa suunnitteluttamisvastuu on urakoitsijalla ja suunnitelmien tarkastus siksi erityisen oleellisessa roolissa, jotta lopputulos täyttää tilaajan toiveet ja edellytykset, Rokkonen jatkaa.

Suunnittelu ja rakennusvaihe

Kankaan Arkin suunnittelussa ja rakentamisessa ei tullut vastaan mitään erityishaasteita, Rokkonen arvioi.

– Suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota yhteisten sosiaalitilojen ääneeneristävyyteen, ja työmaavaiheessa käytiin läpi toimitettujen ulkoseinäelementtien sääsuojausta. Moniharjainen sisäänkaatava kattomuoto poikkeaa hieman totutusta. Kohde tiivistää Kankaan aluetta entisestään ja tarjoaa uuden ajanmukaisen toimipaikan kaupungissa jo toimiville organisaatioille vapauttaen vanhaa rakennuskantaa muuhun käyttöön. Kankaan Arkin työpaikkaravintola palvelee alueen muitakin toimijoita ja asukkaita, ja myös neuvottelutilat on suunniteltu yhteiskäyttöön. Kohteen vastaava mestari sai tilaajalta henkilökohtaiset kiitokset hyvästä työstä. Vahanen-yhtiöt toimii kautta Suomen tukenaan vahva paikallinen yhteistyöverkosto, Rokkonen korostaa.

– Kyseessä on Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöjen ensimmäinen kiinteistökohde Jyväskylässä, kertoo Aktian salkunhoitaja Salla Kalliola.

– Uudishanke kehittyvällä Kankaan alueella, jossa oli vahvasti huomioitu ympäristövastuu ja käyttäjänäkökulma, on hieno lisä rahastomme portfolioon. Rakennushanke eteni aikataulussa, ja tilaajan näkökulmasta yhteistyö rakennuttajakonsulttien ja rakentajan välillä oli sujuvaa. Hankkeen onnistumisen osalta on kiittäminen YIT:n osaavaa organisaatiota ja Inmecon aktiivisia ja asiantuntevia yhteyshenkilöitä, jotka toivat myös merkittävää lisäarvoa tilaajalle. Olemme erittäin tyytyväisiä Kankaan Arkin kokonaisuuteen ja pystymme tällä uudella kohteella jatkamaan rahastomme strategian toteuttamista hyvällä sijainnilla olevalla kiinteistöllä, Kalliola kertoo.

Projektin tiedot:

  • Asiakas: Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöt c/o Aktia Varainhoito Oy
  • Hanke: Toimistotalon rakennushanke
  • Aika: 2021
  • AFRYn rooli: rakennuttaminen ja työmaavalvonta
Tanja Parkko - Johtaja, Rakennuttaminen
Tanja Parkko
Johtaja, Rakennuttaminen

Kiinnostuitko palveluistamme?

Ota yhteyttä: Tanja Parkko

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.