Kauppakeskus Goodmanin näkymä sisätiloissa. Kuva: Antti Hahl.

Kauppakeskus Goodman, Hämeenlinna

Tämä projekti on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Kauppakeskus Goodman, Hämeenlinna

Kauppakeskus Goodman Hämeenlinnassa avattiin yleisölle 30.10.2014. Erityisen projektista teki kauppakeskuksen alla kulkevan moottoritien sijainti keskellä Hämeenlinnaa ja siihen liittyvien eri suunnittelualueiden yhteensovitus.

Suunnittelutehtävä sisälsi kauppakeskuksen, siihen liittyvän pysäköintilaitoksen sekä torialueiden suunnittelun. Lisäksi tehtävään kuului rakennetun moottoritietunnelin, uusien siltarakenteiden ja katuverkon sekä pysäköintilaitoksen päälle rakennettavien asuinrakennusten yhteensovittaminen.

Suunnittelua ohjasi omalta osaltaan hankkeelle asetetut Breeam-tavoitteet. Kohteelle on haettu Breeam-ympäristösertifikaatti tasolle very good.

Kauppakeskus ja pysäköintilaitos ovat pääasiassa betonirunkoisia rakennuksia ja niiden julkisivut ovat rapattuja, osin metallilevyverhoiltuja. Galleriatiloihin saadaan luonnonvaloa laajojen lasikattojen, lasiseinien ja keskusaulan valolyhdyn kautta. Rakennuksen pohjoispäädyn maamerkkinä on mittava kaareva lasiseinä. Sisätilojen ilme haluttiin pitää vaaleana ja selkeänä vastapainoksi julkisivujen monimuotoisuudelle ja värikylläisyydelle. Paikallisuutta henkii Gallerian otsapintoihin suunniteltu vaalea ornamenttikuvio, joka perustuu Kanta-Hämeen maakuntakukkaan.

Kohteen toteutussuunnittelu on toteutettu tietomallina, joka on oleellisesti helpottanut rakenteellisesti haastavan rakennuksen eri suunnittelualojen suunnitteluratkaisujen yhteensovitusta ja havainnollistamista. Lisäksi mallia on käytetty kaupunkikuvallisessa tarkastelussa ja markkinoinnin tukena.

Kuva: Antti Hahl.

Projektin tiedot:

  • Asiakas: NCC-Rakennus Oy
  • Hanke: Kauppakeskuksen rakennushanke
  • Aika: 2015
  • Koko: 64 000 brm²
  • AFRYn rooli: rakennesuunnittelu, arkkitehtisuunittelu