Kesätyö Vahasella antoi käsityksen alan töistä ja uutta intoa opiskeluun

Ryhdyin kesätyön hakuun jo hyvissä ajoin viime marraskuussa. Heti seuraavana päivänä hakemuksen lähettämisestä sain kutsun haastatteluun ja jo haastattelussa tiedon, että kesätyöpaikka järjestyy. Nopeaan prosessiin vaikutti ehkä se, että halusin nimenomaan Vahaselle, koska olin tutustunut yritykseen vähän jo aikaisemmin ja vaikutti, että siellä on rento ja aidosti työstä innostunut meininki. Esimerkiksi Betonipäivillä ja koulullani, Tampereen yliopistolla, järjestetyissä tapahtumissa tapasin vahaslaisia, joista saattoi hyvin huomata, että he viihtyvät työssään.

Kun sain tiedon, että kesätyöpaikkani sijaitsee Espoon toimipisteessä, ryhdyin heti hakemaan asuntoa, ja se löytyikin aika läheltä Lintuvaarasta HOASin kautta. Muutto Ylöjärveltä Espooseen sujui sekin aika helposti, kun koronan aiheuttamista liikkumisrajoituksista oli päästy, ja aloitin työt Vahanen Suunnittelupalvelut Oy:ssä toukokuun lopulla.

Kesä Vahasella on mennyt todella nopeasti, mikä tarkoittaa, että mielekästä tekemistä on riittänyt, ja sehän kesätyössä on tärkeää. Mietin aluksi, päädynkö aluksi erilaisiin juoksuhommiin, kuten mapittamaan, mutta olen saanut yllättävän vastuullisiakin tehtäviä ja saanut olla mukana niin pienissä kuin suuremmissakin hankkeissa sekä uudis- että korjausrakentamisen puolella.

Korjaushankkeisiin tutustuminen on ollut erityisen kiinnostavaa. Jopa niin, että valitsin korjausrakentamisen sivuaineekseni, kun aloitan nyt syksyllä maisteriopinnot Tampereella. Haastavaa korjaushankkeissa on ollut ymmärtää vanhoja piirustuksia, jotka ovat ajan saatossa ja moneen kertaan skannattaessa saattaneet vähän kärsiä. Vanhojen korjauskohteiden lähtötietojen haku on kuin salapoliisityötä. Se on ollut haastavaa, mutta myös todella palkitsevaa! Kesällä suorittamani rakenteiden historiakurssi osui hyvään saumaan, kun pystyin hyödyntämään sen antia töissäni. Olen tutustunut rakenteisiin, joita en ole aikaisemmin kohdannut, kuten kaksoislaatta- ja alalaattapalkistoihin.

Olen tehnyt toimistolla paljon AutoCADilla piirtämistä, mutta päässyt mukaan myös urakkaneuvotteluihin ja sitä kautta näkemään suunnittelun toistakin puolta eli mitä suunnittelupöydän ulkopuolella tapahtuu. Olen myös päässyt kirjoittamaan erilaisia selostuksia ja tekemään laskelmia.

Vahasen perehdytys ja ohjaus on ollut erinomaista ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Eteen ei ole työnnetty A4-pinkkaa, että lue siitä, vaan oma tuutori on lähes kädestä pitäen opastanut, miten kannattaa tehdä. Sen ansiosta olen myös helposti uskaltanut esittää lisäkysymyksiä ja töiden aloitus oli mielekästä.

Kesätyöntekijöille on pitkin kesää järjestetty yhteisiä tapahtumia, joissa on voinut vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia. Tapahtumia ovat olleet esimerkiksi piknikit, tietovisat ja kahvitauot Teamsissä. Meille järjestettiin kesän ajaksi myös ideakilpailu, johon saa ehdottaa kehittämisideoita, joista paras palkitaan. Raadissa on mukana johtotason ihmisiä konsernijohtajaa myöten.

Kesätyön aikana olen havainnut, ettei ennakkokuvani Vahasesta työnantajana ollut ollenkaan väärä. Vahaslaiset ovat rentoja, helposti lähestyttäviä ja aidosti kiinnostuneita työstään. Vahanen välittää työntekijöistään, ja kesätyöntekijöistäkin on pidetty oikein hyvää huolta. Keneltä vain voi pyytää apua, ja voisin hyvin hakea tänne töihin ensi kesänäkin. Toisaalta olen saanut kesätyöstä hyvää motivaatiota jatkaa opiskelua; Vahasella arvostetaan opiskelua ja kannustetaan opiskelemaan lisää.

Tule rakentamaan onnistumisia kanssamme

Monipuolinen ja laaja palveluvalikoimamme tarjoaa luonnollisesti erilaisia työtehtäviä ja rooleja henkilöstöllemme. Vahaslaisia työskentelee mm. projektipäällikön, suunnittelijan, arkkitehdin, valvojan, kuntotutkijan, suunnittelu- ja projektiassistentin tehtävissä sekä johtotehtävissä.

Toimintamme kasvaessa ja laajentuessa, haemme jatkuvasti uusia osaajia konserniimme. Haemme työkavereiksi henkilöitä, jotka tekevät töitä pilke silmäkulmassa ja joiden intohimona on mahtava asiakaskokemus.

Pyrimme mahdollisimman hyvin sovittamaan kunkin asiantuntijan työajan elämäntilanteeseen sopivaksi. Ota siis rohkeasti yhteyttä, kerro tilanteestasi ja toiveistasi.

Tervetuloa kasvamaan alan parhaaksi asiantuntijaksi kokeneiden asiantuntijoidemme ohjaukseen! #rakennetaanonnistujia

Lue lisää uramahdollisuuksistamme täältä.

X