Olen leikkisästi hokenut vuosien ajan mottoni olevan ”siitä, mistä aita on matalin”. Jossain vaiheessa, palatessani viimeisimmän (ja viimeisen) hoitovapaan jälkeen kolmen pojan äitinä työelämään, tuosta motosta tuli totisinta totta.
Jokainen äiti tai isä, lemmikin omistaja, harrastaja, noh, henkilö, joka käy töissä, tietää, että välillä kodin ja työn yhteensovittaminen menee vähintäänkin ”Ikean huonekalun kokoamiseksi”. Aina jostain uupuu palanen tai jäljellä on kaksi palasta, jotka eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen.
Kun yhtälöön lisätään vielä se, että kaikki kolme lasta luokitellaan erityislapsiksi, joista kaksi vaikeammin pitkäaikaissairaiksi, alkaa tuosta ”siitä, mistä aita on matalin” -vitsistä tulla totisinta totta. Ajoittain verenmaku suussa. Tuolloin myös paikka, jossa työskentelet, saa elämässäsi aivan erilaisen merkityksen.
Olen tuorehko työntekijä täällä Vahasella. Yrityksessä, jonka arvoja ovat #välittäminen, #yhdessätekeminen ja #reilumeininki.
Uudehkon työntekijän korviin ne kuulostavat hienoilta, maanläheisellä tavalla hienoilta. Arvoja, joita oikeasti pystyisin vaalimaan ja toteuttamaan henkilökohtaisessa elämässänikin.
Kun lapsi sairastaa, vanhemmalle iskee stressi: Jos olet kotona sairaan lapsen kanssa, olet väärässä paikassa, koska pitäisi olla töissä. Kun taas olet töissä, murehdit, että laitoitkohan lapsen hieman liian aikaisin kouluun tai päiväkotiin. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä lasten perussairauksia, joista he eivät tule paranemaan, niin soppa on niin kutsutusti valmis. Varsinkin, kun postissa tupsahtaa parisen kirjettä, jotka tarjoavat seitsemää eri aikaa poliklinikoille, tutkimuksiin, kuntoutussuunnitelmien tekoon – ja nämä kaikki vajaan kuukauden aikavälillä.
Kun oma lapsi sairastaa, työpaikka saa aivan uudenlaisen merkityksen. Siitä voi tulla voimavara, joka tuo puhtia arkeen tai asia, joka tuo elämään lisää stressiä.
Tässä vaiheessa Vahasen arvot tulivat todella käyttöön:
Esimieheni totesi, että ”pistetään hommat hoitumaan, älä stressaa”. Hän on joka ainoan keikan jälkeen ensimmäisenä kysynyt ”miten meni, miten jakselet, onko pojilla kaikki ok” = #välittäminen
Huonetoverini kysyi, onko jotain, jossa voi jeesiä lääkärikeikkojen aikana. Hän hoitaa kyllä ”senkus ilmoitat vaan” = #yhdessätekeminen
Niin ja se kolmas arvo…. Kahden lapsen omaishoitajana en aina pysty itse määrittelemään työaikojani. Valitettavasti ”toinen työni” asettaa raamit sille, kuinka paljon omaishoitajan on mahdollista työskennellä, ilman että joutuu elintärkeästä pestistä luopumaan. Kuinka pitkiä päiviä pystyn painamaan. Tämä ei ole kertaakaan aiheuttanut työssäni ongelmaa. Työajat on pystytty sopimaan niin, että olen tavoitettavissa työpaikallani niin kutsuttuun ”ruuhka-aikaan”, mutta samalla ”omaishoidettavieni” päivät eivät veny. Sanoisin, että äärimmäisen #reilumeininki
Kuten edellä kirjoitin; kun oma lapsi sairastaa, työpaikka saa aivan uudenlaisen merkityksen. Siitä voi tulla voimavara, joka tuo puhtia arkeen tai asia, joka tuo elämään lisää stressiä. Olen kokenut tämän kolikon kummankin kääntöpuolen. Ja voin hyvin onnekkaana todeta olevani työpaikassa, josta on hyvä fiilis lähteä kotiin, jonne ei ole ankeaa tulla maanantaisin. Työpaikassa, jossa en ole ”erityisäiti”, vaan yksi nainen lisää rivissä. Siinä, kuin muutkin. Talossa, jossa ihan oikeasti välitetään, tehdään yhdessä, reilulla meiningillä.
Mari Norhomaa toimii Vahanen-yhtiöissä HR-koordinaattorina, joka yrittää elää ja työskennellä Liviuksen viisaan ohjeen mukaan: ”Menestys on sitä, että saa haluamansa. Onni on sitä, että haluaa saamansa.”
Kommentit