Aaro Happonen valittiin Vahasen vuoden kesätyöntekijäksi 2021

Vahanen-yhtiöiden vuoden kesätyöntekijäksi on valittu Aaro Happonen Vahanen Rakennusfysiikka Oy:stä. Kesätyöntekijöiden esimiehiltä ja tutoreilta kysyttiin ehdotuksia perusteluineen vuoden kesätyöntekijäksi. Saimme useita hyviä ehdotuksia, joista raati päätti palkita Aaron vuoden kesätyöntekijänä.

Aalto-yliopistossa kone- ja rakennustekniikkaa opiskeleva Aaro on työskennellyt kesän aikana Espoossa laboratorioyksikön betonitiimissä. Hän on ollut mukana erilaisissa kuntotutkimuksissa, osallistuen kokeneemman asiantuntijan kanssa tutkimuksen tekemisen kaikkiin vaiheisiin. Kesän aikana hän on oppinut tekemään näytteenottoja ja erilaisia laadunvarmistustoimenpiteitä. Aaroa kuvailtiin perusteluissa erittäin vastuuntuntoiseksi ja ahkeraksi työntekijäksi, joka on kehittynyt valtavasti kesän aikana.

Betonilaboratoriossa onkin voitu läpi kesän luottaa siihen, että Aaro huolehtii useiden näyteanalyysien tekemisestä täysin itsenäisesti hyvin pian perehdyttämisen jälkeen. Aaro on myös tiedonhaluinen ja hänellä on halu oppia uutta. Aaron omasta mielestä kesäduunissa parasta onkin juuri se, että oppii joka päivä jotain uutta. Toisaalta häneltä hoituu jo opitut rutiinitehtävät erinomaisesti ja luotettavasti.

Aaro on osallistunut moniin vaativiin ja kriittisiinkin töihin, joissa on todella kovat laatuvaatimukset ja hän on ollut korvaamaton apu kesän aikana. Uskomme, että Aaro kasvaa tulevaisuudessa opintojensa ja työkokemuksensa myötä betonitekniikan kovan luokan asiantuntijaksi ja tuo meille paljon uutta ajatusmaailmaa ja osaamista.

Palkinto tuli Aarolle täysin yllätyksenä mutta hän pitää sitä hienona saavutuksena. Kesä Vahasella on sujunut mukavasti ja päällimmäisenä Aarolle on jäänyt mieleen mielenkiintoiset työtehtävät sekä mukavat työkaverit.

-Viihdyn tosi hyvin kesätöissä! Pääsin kokemaan paljon mielenkiintoisia juttuja, sain kokemusta ja kehityin alan osaajana. Vahasella on ollut positiivinen ja kannustava työympäristö, missä on ollut hyvä kehittyä, Aaro kiteyttää.