Asiantuntijuus ei pääty eläkeikään – Hannu Pyy

Vahanen-yhtiöissä arvostetaan vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta rakennusalan tutkimus- ja suunnittelutehtävistä. Senior-tason asiantuntijoilla on tärkeä rooli työtiimeissä virallisen eläkeiän jälkeenkin.

Hannu Pyyn CV:ssä on vain kaksi sivua

– Ei sitä muuten kukaan jaksaisi lukea, hän tokaisee. Vahanen Rakennusfysiikka Oy:ssä erityisasiantuntijana työskentelevä Pyy sanoo olevansa ”betonipatologi”. Mitä ihmettä se tarkoittaa?

– Valmistuin alun perin geologiksi, Pyy selittää. – Työskentelin pari vuotta GTK:lla Otaniemessä, ja siirryin sen jälkeen VTT:lle betonilaboratorioon. Perinteistä yksinkertaista vain lujuustestaukseen perustuvaa betonitutkimusta oltiin siihen aikaan eli 1980-luvun alussa laajentamassa uusille alueille, ja laboratorioon palkattiin väkeä laajalla osaamishaulla. Oli kuultu, että maailmalla betonista irrotettiin ohuita leikkeitä, joiden avulla voi tutkia mikroskoopilla, mikä betonia vaivaa. Niin kuin patologi tutkii kudosnäytteitä. Vastaavaa ei ollut aiemmin tehty Suomessa, joten haasteesta kelpasi ottaa koppi. Siitä lähtien olen paneutunut betonin sielunelämään.

Betonipatologi Hannu tutkii ohuthienäytettä.

Työ on niin mielenkiintoista ja porukka niin hyvä, ettei tee yhtään mieli lopettaa

– Betonin puristuslujuuden mittaaminen kertoo ainoastaan, jos jokin on vialla, mutta leikettä tutkimalla voidaan löytää syy huonoon tulokseen ja hyödyntää tietoa vaikka tuotekehityksessä, Pyy sanoo.

– Nykyisin vastaavaa tehdään jo monessa labrassa ympäri Suomea, ja on hienoa sanoa, että kaikki lähti liikkeelle minun työstäni. Koska Suomessa ei ollut alan asiantuntijoita, hain tietoa ja osaamista ulkomailta. Pitkän aikaa toimin VTT:llä yksin asiakkainani erilaisia konsulttifirmoja. Yksi verkostoni yrityksistä oli Vahanen.

Pyy halusi laajentaa betoniosaamistaan ja suoritti TKK:lla betonitekniikan lisensiaatintutkinnon. Käytännön työuraa betonin parissa on kertynyt jo 36 vuotta, joista viimeiset 6 vuotta Vahasella.

– Kai nyt kerran 30 vuodessa pitää vaihtaa työpaikkaa, Pyy sanoo.

Vahasen toimistolla nuoremmat tulevat kysymään Pyyltä apua, ja joskus ihmetellään sitä, että mistä hän voi tietää sen tai tämän asian. No, olisi aika huolestuttavaa, jos ei tässä vaiheessa uraa tietäisi, mies vastaa. Hän ratkoo edelleen päivittäin betoniin liittyviä ongelmia laboratoriossa ja tutkimuskohteissa. ”Jos asiakkaalla on kaikki hyvin, ei se lähetä näytteitä eikä tarvitse tutkimusta, eli aina kun asiakas ottaa yhteyttä, jokin on pielessä”, hän siteeraa tuttua amerikkalaiskonsulttia.

– Laskimme kerran, että olen urani aikana tutkinut mikroskoopilla 17 000 näytettä eli noin 500 näytettä vuodessa, Pyy kertoo. – Työ on niin mielenkiintoisia ja porukka meillä niin hyvä, ettei tee yhtään mieli lopettaa.

Hannu Pyy sanoo tekevänsä näillä näkymin 68-vuotiaaksi kokopäivätyötä ja miettivänsä sen jälkeen, jatkaako vielä vaikka pari päivää viikossa. Hänen elämäänsä mahtuu muutakin kuin betonia, nimittäin perhe ja suunnistus. Pyy toimii Suomen suunnistusliiton kouluttajana ja valvojana ja on liiton valtuuston jäsen. Lisäksi hän on kansainvälisen liiton valvoja, ja esimerkiksi vuonna 2019 hänet voi tavata Tanskassa nuorten MM-kisojen kansainvälisenä valvojana.

Hannu käy läpi betoninäytteitä ”nuorison” kanssa.

Tule rakentamaan onnistumisia kanssamme

Monipuolinen ja laaja palveluvalikoimamme tarjoaa luonnollisesti erilaisia työtehtäviä ja rooleja henkilöstöllemme. Vahaslaisia työskentelee mm. projektipäällikön, suunnittelijan, arkkitehdin, valvojan, kuntotutkijan, suunnittelu- ja projektiassistentin tehtävissä sekä johtotehtävissä.

Toimintamme kasvaessa ja laajentuessa, haemme jatkuvasti uusia osaajia konserniimme. Haemme työkavereiksi henkilöitä, jotka tekevät töitä pilke silmäkulmassa ja joiden intohimona on mahtava asiakaskokemus.

Pyrimme mahdollisimman hyvin sovittamaan kunkin asiantuntijan työajan elämäntilanteeseen sopivaksi. Ota siis rohkeasti yhteyttä, kerro tilanteestasi ja toiveistasi.

Tervetuloa kasvamaan alan parhaaksi asiantuntijaksi kokeneiden asiantuntijoidemme ohjauksessa! #rakennetaanonnistujia

Lue lisää uramahdollisuuksistamme täältä.

0
Connecting
Odota...
Miten voimme auttaa?

Miten voimme olla avuksi? Jätä meille viesti, niin palaamme sinulle arkisin 24 tunnin kuluessa.

Huomioithan, että palvelemme yrityksiä, yhteisöjä ja taloyhtiöitä, emme kuluttaja-asiakkaita.

Rekrytointeihin liittyvät yhteydenotot pyydämme lähettämään osoitteeseen rekry@vahanen.com.

Nimi
* Sähköposti
Puhelin
* Viesti
Login now

Need more help? Save time by starting your support request online.

Your name
* Sähköposti
* Describe your issue
Kuinka voimme auttaa?
Feedback

Help us help you better! Feel free to leave us any additional feedback.

How do you rate our support?
X