Kosteusturvallisen rakentamisen palkinto Vahaselle

Kosteusturvallisen rakentamisen palkinto jaettiin keskiviikkona 27.10. Rakennusfysiikka 2021 -seminaarissa viidennen kerran. Tämänkertaiseen kilpailuun osallistui 12 ehdotusta. Viisi parasta ehdotusta esiteltiin Rakennusfysiikka 2021 -seminaarissa.

Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin hyviä käytäntöjä, toteutustapoja ja tuotteita, joilla pyritään parantamaan rakennusten kosteusturvallisuutta. Kilpailu koskee sekä uudis- että korjausrakentamista.

Kilpailun tuomaristossa olivat tällä kertaa:

  • Helmi Kokotti, Johtava asiantuntija, Ramboll Finland Oy
  • Juha Valjus, Kehitysjohtaja, Sweco Rakennetekniikka Oy
  • Hannu Viitanen, Dosentti, Aalto-yliopisto
  • Seppo Mölsä, Rakennuslehti, median edustaja
  • Juha Vinha, Tampereen yliopisto, puheenjohtaja

Voittajaksi valittiin Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n Pauli Sekin esitys by2020 Betonin kuivumisaika-arvio – työkalu tarkempiin arvionteihin.

by2020 Betonin kuivumusaika-arvio -ohjelmisto

Vahanen Rakennusfysiikka Oy on kehittänyt Suomen Betoniyhdistys ry:lle ohjelmiston, jonka avulla voidaan tehdä betonirakenteiden kuivumisaika-arvioita sekä päällystettävien rakenteiden riskiarvioita. by 2020 Betonin kuivumisaika-arvio -ohjelmisto korvaa aiemmin käytössä olleen excel-pohjaisen työkalun. Ohjelmakehityksessä on ollut mukana betoniyhdistyksen kokoama ohjausryhmä (Rakennusteollisuus RT, Betoniteollisuus sekä Lattian- ja Seinänpäällysteliitto) sekä Vahasen alikonsulttina ohjelman käyttöliittymän ja toiminnallisuuden suunnittelussa ja toteutuksessa Paju Applications.

Ohjelmiston kuivumisaika-arvion avulla työmailla voidaan entistä paremmin arvioida, miten työmaaolosuhteet vaikuttavat betonin kuivumiseen. Päällystämisen riskiarviolla voidaan puolestaan tarkastella, miten kosteus jakaantuu päällystämisen jälkeen, ja nouseeko kosteus päällysteen alla vaurioitumisen kannalta kriittisen korkeaksi.

”Ohjelmiston tarkoituksena on helpottaa rakennushankkeiden kosteudenhallinnan suunnittelua mm. rakenne-, materiaali- ja aikatauluvalintojen osalta”,  kertoo Sekki. Hän tekee parhaillaan myös väitöskirjaa betonin kuivumisen mallintamisesta Tampereen yliopistolle.


Kuva: Marjaana Malkamäki

Tutustu voittajaesitykseen tästä.

Tutustu ohjelmistoon tästä.

Lue lisää aiheesta Rakennuslehden 28.10.2021 julkaisemasta artikkelista.

Lisätietoja:
Pauli Sekki
Asiantuntija
Vahanen Rakennusfysiikka Oy
044 7688 265
pauli.sekki@vahanen.com