MARKO SJÖLUND LAADUNVALVOJAKSI SUOMEN ERITYISJÄTE OY:LLE

Suomen Erityisjäte kreosoottikasa

Vahanen Environment Oy:n jäte- ja sivumateriaaleihin erikoistunut johtava asiantuntija Marko Sjölund on aloittanut ulkopuolisena laadunvalvojana Suomen Erityisjäte Oy:ssä. Toimeksiantoon kuuluu Forssassa sijaitsevan Kiimassuon vastaanotto- ja käsittelylaitoksen toiminnan luvanmukaisuuden valvonta. Lisäksi hankkeeseen on kiinnitetty pohjavesiasiantuntijaksi Vahanen Environmentin johtava asiantuntija Ulla-Maija Liski.

”Ympäristövastuullisuus on suuressa roolissa jätteiden – varsinkin vaarallisten jätteiden – vastaanotossa ja käsittelyssä”, Sjölund toteaa. ”Ympäristölainsäädännön ja -lupien noudattaminen on alan yritysten peruslähtökohta. Toiminnan on oltava läpinäkyvää sekä viranomaisille, lähiasukkaille että muille toimijoille. Näin rakennetaan luottamuksen ilmapiiri, jossa toiminta ja sen kehittäminen on helpompaa. Suomen Erityisjäte Oy:ssä vapaaehtoisuuteen perustuva ulkopuolinen laadunvalvonta on osa yrityksen normaalia toimintaa ja vahvistaa sen luotettavuutta.”

”Vahasella on vahvaa ympäristöalan lakituntemusta, jonka voimme tarjota asiakkaittemme hyödyksi. Olemme alan kärkiasiantuntijoita erityisesti jätteitä, pilaantuneita maita ja pohjavesiä koskevissa asioissa.”

Erityisjäte on viime vuosina ottanut vastaan tavanomaista jätettä noin 100 000 tonnia vuodessa ja vaarallista jätettä noin 35 000 tonnia vuodessa. Yritys käsittelee mm. kreosoottia, asbestia ja öljyisiä jätteitä, jotka tulevat rakennusten purkukohteista, vahinkokohteista ja teollisuudesta. Erityisjätteen liikevaihto on 4-6 miljoonaa euroa vuodessa. Seitsemän vakituisen työntekijän lisäksi yhtiöllä on vuosittain määräaikaisia työntekijöitä kuonankäsittelyprojekteissa.

Suomen Erityisjäte Oy on erikoistunut käsittelemään vaarallisiksi jätteiksi luokiteltuja kiinteitä jätteitä, pilaantuneita maita ja käsiteltävyydeltään ongelmallisia voimakkaasti pilaantuneita maita, sekä jätteenpolttolaitosten pohjakuonia. Yrityksen taustalla on vahvaa jätehuollon ja pilaantuneen maan käsittelyosaamista. Yritys on osa ympäristöalan konsernia LHJ Groupia. Yrityksen toinen omistaja on Kuusakoski Oy.

Vahanen-yhtiöt on yksi suurimmista rakennus- ja kiinteistöalan suomalaisista asiantuntijaorganisaatioista. Vahanen tarjoaa uudisrakentamisen, korjausrakentamisen ja kiinteistöjohtamisen kokonaispalveluja, rakennusfysikaalisia asiantuntijapalveluja sekä ympäristöpalveluja. Yritysverkostomme ulottuu Suomen lisäksi Venäjälle, Viroon ja Romaniaan. Yrityksessä työskentelee lähes 400 asiantuntijaa.


Lisätietoja:

Marko Sjölund
johtava asiantuntija
Vahanen Environment Oy
marko.sjolund(ät)vahanen.com
puh. 040 509 4660

Riina Rantsi
kehitysjohtaja
Suomen Erityisjäte Oy
riina.rantsi(ät)erityisjate.fi
puh. 040 725 8999

 

X