Mikko Lahikainen Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy:n operatiiviseksi johtajaksi

Jaakko Hassin jättäessä tehtävänsä Vahanen-yhtiöissä, arkkitehti Mikko Lahikainen on nimitetty 1.4.2014 alkaen arkkitehtitoimisto Innovarch Oy:n varatoimitusjohtajaksi vastaten jatkossa yrityksen operatiivisesta toiminnasta. Samalla Lahikainen ottaa vastaan myös Vahanen-yhtiöiden arkkitehtuuriliiketoiminnan liiketoimintajohtajan tehtävät.

Lahikainen on toiminut arkkitehtina viimeisen 15 vuoden aikana mm. asuntosuunnittelun, toimitilarakentamisen ja liikerakentamisen tehtävissä Suomessa, Latviassa ja USA:ssa. Innovarchin palveluksessa Lahikainen on ollut noin 5 vuotta, joista viimeiset kaksi yksikön päällikön tehtävissä. Tänä aikana hän on ollut mukana useissa projekteissa, joista isoimpana mainittakoon Kauppakeskus Kaari.

”Innovarch Oy on perinteikäs arkkitehtitoimisto, jolla on luotettava maine yhteistyökumppaneiden kesken. Olen ylpeä Innovarchin tavasta tehdä töitä asiakkaiden kanssa ja tätä aiomme pitää yllä jatkossakin. Toimistossamme on hyvä yhteishenki, joka on olennaista mielekkään työn tekemiselle ja sitä kautta asiakkaiden menestykselle. Vahvan toteutusosaamisen lisäksi meillä on paljon annettavaa myös muilla alueilla ja tätä aiomme tuoda vahvemmin esille jatkossa”, Lahikainen kertoo.

Kirkastamme ilmeemme vastaamaan toimintaamme, johon liittyen olemme julkaisseet myös uudet www-sivumme. Voit tutustua uusiin sivuihimme ja uuteen ilmeeseemme osoitteessa www.innovarch.fi.

Innovarchin johtoryhmän muodostavat Lahikaisen johdolla Harri Nikulainen ja Jani Ristimäki.

X