Ohuthietutkimuksiemme kapasiteetti kasvaa – otimme käyttöön uuden mikroskoopin

Polarisaatiomikroskooppi "Leica DM2700 P"

Suomen paras betonilaboratorio on nyt entistä parempi. Vahanen Rakennusfysiikka Oy on hankkinut käyttöönsä uuden mikroskoopin. Leican polarisaatiomikroskooppi mallia ”DM2700 P” lisää kapasiteettiamme tutkia ohuthieitä. Uusi mikroskooppi vihittiin käyttöön 15.1. juhlallisuuksien saattelemana.

Kun uuden mikroskoopin lisäksi olemme lisänneet myös tutkijaresursseja, pystymme entistä paremmin vastaamaan asiakkaidemme aikataulutoiveisiin.  Mahdollisimman lyhyet tutkimus- ja analyysiajat sekä niistä sopiminen asiakkaiden kanssa ovat tunnetusti keskeisiä palvelumme elementtejä.

Ohuthietutkimuksiemme määrä on kasvanut valtavasti viime vuosina. Tutkimiemme näytteiden määrä on lähestulkoon tuplaantunut viimeisen viiden vuoden aikana.

Ohuthietutkimuksia ja huokosanalyysejä tehdään neljän asiantuntijan voimin. Kokemusta tiimissä on rutkasti, sillä erityisasiantuntija Hannu Pyy on suomalaisen ohuthietutkimuksen pioneeri, jonka tutkimusura ohuthieiden parissa alkoi jo vuonna 1982.

Hannu Pyy ja betonin ohuthienäyte

Hannu Pyy esittelemässä betonin ohuthietutkimusta

Betonin ohuthienäytteitä analysoimalla saadaan paljon tietoa betonin kunnosta sekä mahdollisten vaurioiden syistä. Tutkimuksella selvitetään muun muassa betonin koostumusta, rakennetta, suojahuokostusta, pakkasvaurioitumista, alkalikiviainesreaktiosta johtuvaa vaurioitumista sekä terästen korroosion sekä suolojen aiheuttamia vaurioita. Rappauslaastinäytteistä arvioidaan kalkin, sementin ja hiekan määräsuhteita, mahdollisia vaurioita, syöpymisiä sekä pintamateriaaleja ja eri kerrosten välisiä tartuntoja.

Tutustu myös muihin laboratoriopalveluihimme

X