Turun Veistämönaukion toimistotilat uudistuivat – Vahanen muutti taloon

Turun Veistämönaukion toimistotilat ovat uudistuneet peruskorjauksen myötä. RTC Vahanen Turku Oy muutti tiloihin Kevan vuokralaiseksi syksyllä ja on nyt KOy Turun Pakkarinpuiston suurin vuokralainen.

Vahanen suunnitteli uudet tilat yhdessä Kevan ja Sigge Arkkitehdit Oy:n kanssa. Tarkoituksena oli luoda toimivat tilaratkaisut Veistämönaukiolle. Erityistä huomiota haluttiin kiinnittää taloteknisten ratkaisujen energiatehokkuuteen. RTC Vahanen Turku Oy vastasi tilojen rakennuttamispalvelusta ja valvonnasta, ja myös LVIA-suunnittelu tehtiin itse vuokranantajan kanssa sovittujen raamien mukaan.

”Olemme todella tyytyväisiä päästyämme uusiin, ajanmukaisiin tiloihin”, RTC Vahanen Turku Oy:n toimitusjohtaja Seppo Merimaa kertoo.

”Nyt kun tilat ovat meidän tarpeitamme varten rakennetut, voimme kiinnittää entistä enemmän huomiota oman porukan viihtyvyyteen ja työhyvinvointiin. Tästä voi koko yritys olla ylpeä, että päästään käyttämään yhdessä suunniteltuja tiloja. On mukavaa rakentaa välillä myös itselleen.”

Koko talo uudistui

Kiinteistön vuokrattava ala on 4300 neliötä, joissa vuokralaisina on yhteensä 26 yritystä. Samaan aikaan Vahasen muutostöiden kanssa on parannettu talon yhteistiloja, erityisesti ravintolaa, joka uudistettiin kesällä täysin. Ravintolaremontin yhteydessä panostettiin paitsi viihtyvyyteen ja ruuanlaiton edellytyksiin, myös tilojen esteettömyyteen.

”Kuluvan vuoden aikana myös muita tiloja on uudistettu, ja samalla talo on täyttynyt vuokralaisista. Tällä hetkellä vapaita tiloja on enää muutama”, Kevan kiinteistöpäällikkö Jaron Moilanen sanoo.

Kuvia muutoksista:

Lisätiedot:

Seppo Merimaa
Toimitusjohtaja
RTC Vahanen Turku Oy
050 527 1886
seppo.merimaa@vahanen.com

Jaron Moilanen
Kiinteistöpäällikkö
Keva
040 759 9649
jaron.moilanen@keva.fi

RTC Vahanen Turku Oy:n keskeisiä palveluita ovat rakennus-, rakenne- ja talotekniikkasuunnittelu, rakennuttaminen ja valvonta, rakennusfysikaalinen suunnittelu, sisäilmasuunnittelu, kuntoarviot sekä rakenteiden ja taloteknisten järjestelmien kuntotutkimukset, energian taloudellisen käyttöön ja uusiutuvan energian käyttöön liittyvät palvelut sekä kiinteistöjohtaminen ja kiinteistökehitys.

Keva on Suomen suurin työeläkevakuuttaja, joka huolehtii julkisen sektorin eli kunta-alan, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon ja Kelan työntekijöiden eläkeasioista. Kevalla on noin 1,2 miljoonaa henkilöasiakasta. Kunta-alan tulevaisuuden eläkkeitä turvataan muun muassa sijoitustoiminnalla, ja sijoitusten markkina-arvo oli vuoden 2017 kesäkuun lopussa 49,6 miljardia euroa. Organisaation virallinen nimi on Keva. Kuntien eläkevakuutus -nimestä luovuttiin vuonna 2011.

Keva omistaa Turussa viitisentoista rakennusta: yli 400 asuntoa, Pakkarinpuiston toimistotalot, Turun Konservatorion ja Taideakatemian rakennukset, Stockmannin tavaratalon ja historiallisen Auran Panimon sekä muita toimistorakennuksia. Kevan Turun Kiinteistöistä suurin osa sijaitsee Länsirannan kaupunginosassa.

0
Connecting
Odota...
Miten voimme auttaa?

Miten voimme olla avuksi? Jätä meille viesti, niin palaamme sinulle arkisin 24 tunnin kuluessa.

Huomioithan, että palvelemme yrityksiä, yhteisöjä ja taloyhtiöitä, emme kuluttaja-asiakkaita.

Rekrytointeihin liittyvät yhteydenotot pyydämme lähettämään osoitteeseen rekry@vahanen.com.

Nimi
* Sähköposti
Puhelin
* Viesti
Login now

Need more help? Save time by starting your support request online.

Your name
* Sähköposti
* Describe your issue
Kuinka voimme auttaa?
Feedback

Help us help you better! Feel free to leave us any additional feedback.

How do you rate our support?
X