Varte ja Vahanen-yhtiöt vahvistavat yhteistyötään

Yksi Suomen suurimmista talonrakennusalan perheyrityksistä, Varte Oy,  ja Vahasen Rakennesuunnittelu ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2014. Tuoreimpia yhteisiä hankkeita ovat muun muassa As Oy Aaprahaminheikki Vantaalla, As Oy Helsingin Pasilanheikki ja As Oy Lahden Mallasheikki, joihin Vahanen teki rakennesuunnittelun.

Varten teknisen toimiston päällikkö Vesa Yrjönen kertoo yhteistyön sujuneen erinomaisesti. – Olemme voineet luottaa Vahasen asiantuntijoihin. Se mistä olemme sopineet, siitä on myös pidetty kiinni. Yhteistyötä on myös kehitetty hyvässä hengessä, Yrjönen toteaa.

Vahanen Varten tukena ja sparraajana mallintamisen käynnistämisessä

Varte haluaa lähteä jatkossa 3D-mallintamaan uudet rakennuskohteensa Vahasen tuella. Mallintaminen tuo hankkeeseen lisäarvoa monellakin tapaa: kokonaisuutta on parempi hahmottaa, eri alojen suunnitelmien yhteensovittaminen on helpompaa, tuotannon työvaiheiden suunnittelu tehostuu ja elementtien tuotantopiirustusten aikataulunhallinta paranee. Lisäksi mallinnuksen yhteydessä voidaan hyödyntää tietomallikoordinaattoria suunnitelmien koordinoinnissa ja ristiriitojen havaitsemisessa. Erilaisten tarpeiden mukainen mallinnusaste selkeyttää myös lähtötietojen selvittämistä luonnossuunnittelu­vaiheessa.

Lisätietoja yhteistyöstä antavat:

Hannu Lehtonen (kuvassa oikealla), Vahanen-yhtiöt, projektijohtaja, puh. 044 7688 357
Vesa Yrjönen, Varte Oy, teknisen toimiston päällikkö, puh. 0400 905 015

yrjö ja hannu 600 x 600

Varte Oy on yksi Suomen suurimmista perheomistuksessa olevista talonrakennusalan yrityksistä toiminta-alueenaan pääkaupunkiseutu, Päijät-Häme ja Kaakkois-Suomi. Lue lisää: www.varte.fi

Lue lisää Vahasen rakenne- ja korjaussuunnittelupalveluista.

X